maanantai 30. syyskuuta 2013

Pelastusaluksia

Itäisen Suomenlahden rannikot ovat kautta aikojen olleet kivikkoisia ja vielä 1800-luvun lopulla huonosti kartoitettuja. Tästä syystä lähes kaikissa alueen merikaupungeissa oli useita meripelastusyrityksiä ja näillä monia laivoja. 

Haaksirikkoutuneen laivan, sen matkustajien ja lastin pelastamisessa liikkui suuria summia, joten useat sijoittajat laittoivat rahaa kiinni saadakseen osuutensa näistä pelastuspalkkioista. Olen lukenut haaksirikosta, jossa paikalle tuli kolmen eri pelastusyhtiön viisi laivaa! Kaikille ei tietenkään riittänyt työtä ja joskus pelastuslaivan ylläpitäminen söi sijoittajien rahoja. Toisaalta jossain tapauksissa pienelläkin pääomalla saattoi tehdä hyvän tilin, tästä esimerkkinä on vehkalahtelaisen "sukellusjaalan" nimeltä Alku saama palkkio: 2500 markan arvoinen alus tienasi kuukaudessa 60.000 markkaa!

Näitä aluksia nimitettiin aikoinaan yleisesti "sukellushöyryiksi", ei sen takia, että niillä olisi voinut pinnan alla kulkea, vaan siksi, että niiden perusvarustukseen kuului sukeltajan ilmapumppu. Muutenkin niissä täytyi olla voimakkaat tyhjennyspumput ja useassa lisäksi paloruiskut. Myös kannen valaisemiseen kunnollisella sähkövalolla kiinnitettiin jo aikaisessa vaiheessa huomiota, saihan sillä tavalla jatkettua työpäivää ja lisättyä ansaitsemismahdollisuuksia.

Nämä laivat katsottiin niin yleishyödyllisiksi, että ne vapautettiin monista väylä- luotsaus- ja satamamaksuista, kylläkin sillä edellytyksellä, ettei niillä kuljetettu maksusta lastia.
(Kotka Notis- och Annonsblad 11.8.1888)

Osin tästä syystä niillä ei myöskään kuljetettu ihmisiä vaikka joskus sitäkin tapahtui, lähinnä kai haluttiin pitää laiva lähtövalmiina, jos vaikka saalista olisi tarjolla. Rannikon merenkulkijat ja heidän agenttinsa tiesivät tarkalleen, missä satamassa, minkä lennätinlinjan perässä mikin laiva oli!

Laivat olivat tuttuja kulkijoita Kotkankin satamassa, joten listaan ne tähän siinä järjestyksessä, kuin ne ovat vanhoissa lehdissä esiintyneet. Laitan myös maininnan, jos aluksen yhteydessä on mainittu jostain tärkeästä tapahtumasta.

Myös paikalliset höyrylaivat osallistuivat silloin tällöin pelastustöihin:
Fredrikshamns Tidning kertoo 18.10.1905 ranskalaisen höyrylaiva Mistralin joutumisesta karille Ristiniemen sahan luona kovassa myrskyssä. Kun isojen meripelastusyhtiöiden laivat olivat sidottuna muualla, hinasivat kotkalaiset Hietanen (omistaja Paul Wahl & Co Hietasen höyrysaha), Ethel, Sirius (omistaja Halla Oy) ja Kotka (Hackmanin omistama Sunilan saha) sekä haminalainen (kauppias, kauppaneuvos Aladinin omistama) hinaaja Poitsila sen vihdoin irti.


Assistant

Paul Wahlin suuri hinaaja ja "sukelluslaiva" valmistui syksyllä 1882 ja sitä käytettiin hetken satamajäänsärkijänä Kotkassa ennen kuin se myytiin pelastusalukseksi Neptun-yhtiölle. Myöhempinä niminä Argo ja Karin. Aluksesta enemmän otsikon Paul Wahlin laivat alla.

Kotkan Sanomat 21.5.1883: "Sukellushöyrylaiwa Assistant, kapteeni Wirander, nykyänsä ruotsalaisen 'Neptun' nimisen sukellusyhtiön oma, on epämääräiseksi ajaksi sijoitettu Kotkaan."


Alku

Kotka Notis- och Annonsblad 14.8.1886: "Kotkan sukellusosakeyhtiön jahti Alku myytiin viikko sitten Ahvenanmaalle 2.500 markalla. Sukeltajavarusteet eivät kuuluneet hintaan."


Pelastaja

Kotka Notis- och Annonsblad kertoi 3.11.1888 riikalaisen höyryalus Admiralin haaksirikosta Suursaaren luona ja mainitsi sukeltajajahdin Pelastaja yrittävän pelastaa kaiken, mikä on mahdollista pelastaa. Suursaarelaiset jahdit kuljettavat tavarat Kotkaan, jonne myös laivan miehistö ja matkustajat oli tuotu.


Rabotnik

Pietarilaisen Paul Berg Enterprises-yhtiön alus mainitaan usein haaksirikkojen yhteydessä, mutta Kotkan kaupungin kannalta tärkein tapahtuma on 1891, kun se Pakkahuoneen, hotelli Skandian ja pormestari Backmanin talon palamisen yhteydessä toimitti sammuttajille niin paljon vettä, että muu kaupunki pystyttiin säästämään.

Kotkan Sanomat 22.9.1894:


Argo


AB Neptun muutti Assistantin nimen 1883 Argoksi, myöhemmin Argosta tuli Karin.


Eol

Eol mainitaan juhannuksena 1883 venäläisen tykkivene Doschdin Ruotsinsalmessa tapahtuneen karilleajon yhteydessä. Lehdessä ihmeteltiin, miksi tämä voimakas pelastusalus ei osallistunut itse pelastustyöhön vaikka oli paikalla?

Volga

Volga hinasi tykkivene Doschdin irti karilta Ruotsinsalmessa juhannuksena 1883.

Omistaja 1899 kotkalainen Etelä-Suomen sukellusosakeyhtiö.

Teknisiä tietoja:

Rakennettu 1860 Motalassa Ruotsissa tammesta rautakaarille.
Pituus 31,17 x leveys 6,71 x syväys 2,20 
57,19 reg.tonnia
Höyrykone 220 i-hv


Neva

Peter Berg Enterpreis 1885 (Tässä muodossa yrityksen nimi mainitaan vanhoissa lehdissä, pitäisi kai olla Peter Berg Enterprises ?)
1886 omistajaksi mainitaan hampurilainen sukellusyhtiö.


Hermes

Kotka Notis- och Annonsblad 19.9.1885 kertoo Suursaaren luona karille ajaneen englantilaisen 'Amadis'-höyryn pelastustöistä ja paikalla olleista pelastuslaivoista Assistant, Udatscha, Rabotnik ja Neva:
"Myös Neptun-yhtiön höyrylaiva 'Hermes' oli löytänyt paikalle. Huomioitavaa on, että kaikki viisi höyrylaivaa, jotka kuuluvat kolmelle eri yritykselle ja jotka on sijoitettu aika laajalle alueelle, ehtivät kymmenen tunnin aikana saapua paikalle." 


Belos

Maininta lehdessä kesäkuussa 1886, omistaja tuolloin Ab Neptun.


Hero

Kotkan Sanomat 10.7.1897:

Neptun

"Kapteini A. Bruhnin johtama wenäläinen sukellushöyrywene" osallistui suuren englantilaisen höyrylaivan pelastamiseen elokuussa 1883...
Neptun Kotkassa Vasikkasaaren vieressä.

Udatscha

Peter Berg Enterpreisin laiva mainitaan Constantin-höyryn haaksirikon yhteydessä Rankin luona syyskuussa 1887.


Dvina

Myös Peter Berg Enterpreis, Constantinin haaksirikko. Myöhemmin nimellä Argo II 


Meteor

17.3.1888 kirjoitti haminalainen Fredrikshamns Tidning uudesta meripelastusyhtiöstä (venäläis-baltialainen pelastusyhdistys) jonka osakkeita merkittiin myös Kotkassa ja Haminassa. Aluksia yhtiöllä oli jo ennestään ja jutussa mainittiin yhtiölle olevan Motalan konepajalla tekeillä uusi suuri pelastushöyry Meteor.


Karin 

Alunperin Assistant, myöhemmin Argo, vuodesta omistaja 1890 Russisch-Baltische Bergung-Verein.

Kotkan Uutiset 7.6.1900: "Taaskin sotalaiwa karilla. Toissa päiwänä saatiin tänne tieto, että wenäläinen risteilijä 'Minin' oli ajanut karille Rääwelin läheisyydessä. Rääweliläisen pelastusyhtiön höyrylaiwa 'Karin', joka on ollut sijoitettuna Kotkassa, oli ehtinyt apuun ja muiden saman yhtiön laiwain kanssa saamut 'Minin' irroitetuksi karilta sittenkuin laiwan painawimmat irtoesineet ensin oli purettu. Risteilijä kerrotaan saaneen lievemmän wuodon."

Kotkan Uutiset kirjoitti 27.6.1901 pikku-uutisessa pelastushöyrylaiva 'Karinin' juhannuksena Suursaareen tekemästä huviretkestä, johon otti osaa "wähempi määrä kutsutuita wieraita Kotkasta."


Mercur

Kotka Notis- och Annonsblad 20.5.1897:




Ahti

Paul Wahlin vuonna 1892 omaan käyttöön rakentama alus mainitaan toisaalla tässä blogissa.

Kotkan Uutiset 28.8.1898:




Kotkan Sanomat 21.7.1900:



Freja

1894


Ervi

Baltian sukellusyhtiö 1896

Kotkan Uutiset-lehdessä 12.5.1904 oli kertomus pelastushöyry Ervin tuhosta:





Argo II

Kotkan Uutiset 26.6.1898 kertoi sukeltajan kuolleen työtehtävissä.


Argo II 1907


Protector

Kotkan Sanomat 30.6.1900:

Saman lehden uutisessa mainittiin lisäksi, että alukseen mahtuu helposti 150 matkustajaa.

Kuvassa Protectorin edessä höyryvene Fix (G.B. Hellstén)

Assistans

Neptunin tämäkin, uusi 1900
Kotkassa talvella 1903?


Kim

Kotka Nyheter 22.7.1902 kertoo uutisessaan Pori konepajalta Viktor Ekin hinaus- ja meripelastusyhtiön laskuun valmistuneesta hinaajasta, jota on tarkoitus käyttää pelastusaluksena sekä jäämurtajana. Yhtiö aikoo sijoittaa aluksen Kotkaan ja sen päälliköksi on nimitetty Gutzeitin Huth-laivan entinen kapteeni A. Korpas.


Ägir

Kotka Nyheter 14.3.1903:


1 kommentti: